Migreeniä ja ystävyyttä

Eipä se yö taaskaan kovin putkeen menny. Heräsin joskus siinä kun päätä särki ja oli ihan selkee migreeni siis tuloillaan. Nelly nukku meijän välissä poikittain. Pää mun kainalossa ja jalat Antin päällä , oli aika suloinen näky. Siitä siten buranaa hakemaan ja sitte ku sänkyyn palasin ni meni ehkä 2,5sekuntia ni Nelly heräs. "jes". Migreeni oli jo siinä pisteessä et oksetti ja koitin ettiä epätoivoisesti asentoa missä sais nukahdettua. Löysin mut samalla hetkellä Nelly päätti että nyt kiljutaan koska se on kivaa. Mies yritti nukuttaa typyä uudestaan(kokonaista ehkä 5min) ja sitte totes et ei onnistu. Musta ei ollu siinä kunnossa kinaamaan asiasta ja koitin löytää uuden asennon et pystyn samalla tainnuttaan typyn tissillä. Onnistui ja löytyi ja Nelly nukahti ehkä puolentunnin päästä. Että mua kiukutti et sen kerran ku mulla on migreeniä yöllä ni tuo ei voi oikeesti yrittää nukuttaa typyä vaan luvuttaa heti alkutekijöissään. En mä kyllä enään tässä aamullakaan jaksa sen kaa alkaa kinaamaan siitä. Mulla on edelleen sellanen migreeni-olo ja oksettaa.. Veikkaan et tää johtuu siitä eilisestä punaviinikastikkeesta.

Tänään olis tarkotus mennä mun porukoille pitkästä aikaa ja jos mutsi on koko pvän himas ni jätetään Nelly sinne joksku aikaa ja sitte mennää ensinnäkin autoileen sillee et opettelen ajaan tota Mitsua ja sitte siivoomaan sitä vanhaa asuntoa.

Nelly on oppinu nouseen itte istuun jos sitä pitää jaloista kiinni ja sitte kurkkiminen on kans uus asia. Aamulla kävi meni hina sisään ni sitte piti kurkkia hihan sisään et mihin se käsi katos :D

***

Pohdiskelin tossa yks pvä että miksi kaikki naapurit tästä talosta tulee jutteleen vaan Antille ja mulle ei ees moikata. Onko mun perusilme sitte sellanen yleiskiukkuinen vai missä mättää?
Samaan syssyyn mietin taas et miks mulla ei ole kavereita. Tai siis silleen. Hanna nyt tietysti on mutta me ollaan tunnettukin kohta 10v. (HUI! Tota ei ois pitäny ees aatella, taas tuli vanha olo) ja Hanna tuntee mut yhtä hyvin varmaan kun Antti.
Oon tavallaan vierestä katellu muiden kaverisuhteita ni mä en ole sellainen joka riidan tullen paljastaa toisesta kaikki asiat muille vaan koska voisin niin tehdä. Mun mielestä ystävyyden se juttu onkin siinä että vaikka tulisikin riita niin toisen asioita ei silti juoruilla.
Mä en myöskään ole halailija, se vaatii multa hirveesti että voisin halata muita kun Anttia tai Nellyä. En tiedä miksi.
Mä myöskin puhun paljon omista jutuistani mutta vaan tärkeimmille ihmisille mä kerron ne oikeesti tärkeät asiat. Mä en tiedä missä kohtaa on se vaihe kun voisin jollekin potentiaaliselle ystävälle kertoa sellaisia asioita ilman että tunnen itteni tyhmäksi. Hannan kanssa mä voin puhua ihan mistä vaan ja sellaisistakin mitkä tekee kipeetä, tosin moni asia on myös niin et mun ei tartte sanoa sitä vaan Hanna jo tietää sen.
Hannan kanssa monesti puhutaan että ei se määrä vaan se laatu. Mutta tässä ystävä/kaveriasiasssa tää tulee vastaan kun mietin mun polttareita. Polttarit on sellaiset jotka haluan järkätä tai että mulle järjestetään kavereiden kesken. Jälleen tulee sitten se et ei mulla ole kavereita jotka sinne haluaisin Hannan lisäks. Mä haluaisin haluta sinne muitakin mutta mulla ei ole sellaisia. Ehkä tässäkin asiassa mun pitää aatella että ei se määrä vaan se laatu.
Tällä hetkellä mulla on muutama sellainen tuttu joista haluaisin itselleni hyvät kaverit edes. Mut milläs senkin sitten tekee. En tiedä.

Tulipas taas pohdittua. Teki hyvää.