Tiistainen.

Tänään oli se pelätty pvä. Hammaslääkäri. Mutta huomasin taas että ihan turhaan pelkäsin. Pyysin et paikkais multa nuo kaks hammasta tosta ees mis oli alkavat reijät. Kotona ku katoin peiliin ni oli kyllä kaks hammasta paikattu mut yks oli ihan eri mitä olin aatellu :D Oli siinäKIN näköjään sitte paikattavaa. Turpa olikin sitte puutunu KAUAN. Nyt vasta alkaa helpottaan. 3.7. on seuraava aika ja toivottavasti nyt sais ton viimesenkin paikattua eikä se paikkais väärää :D Sais sitte häihin kivan hymyn. Tai kivaahan tuosta ei saa tekemälläkään mutta vähemmän kamalan.

Laura soitteli tossa äsken ja sano et jos ne tulis käymään. Varottelin vaan hallitsemattomasta kaaoksesta mikä täällä vallitsee mut ei kuulemma haitannu. Pahoittelen siis Laura että en ole mikään kovin tunnollinen kodin hengetär :D

Mulla meinaa migreeniä pukata. Otin jo tonnisen panadolin ja ehkä ihan hitusen auttais. Redbullillakin voi olla vaikutusta asiaan.

Mun on tehny mieli jo jonkun aikaa mummin tekemää pannikakkua. Se on niin herkkua. Tosin mummin tekemänä en tule sitä saamaan mutta mun täti on ottanu mummilta siihen ohjeen ni voisin tänään sen silt pyytää jos vaikka huomenna sitä tekis.

Keskiviikko.

Onkin ollut kovin tapahtumainen päivä. Aamulla sain nukkua pidempään kun Antti nousi Nellyn kanssa ja anto mun nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Heräsinkin sitte puoli kymmenen maissa ja sitte Antti ja Nelly tuli mun kanssa hetkeks loikoon ja Nelly anto meille molemmille suukkoja. Oli aika ihanaa <3 Siit sitte nousten ja aamiaisen kautta lääkäriin...

Lääkärillä sitte katottii labratulokset mitkä oli kaikki (4 sivullista) aivan normaaleja eli oon ihan terve. Niinkun olin jo aikasemmin miettiny ni varmastikin suurin osa tästä paino-ongelmasta ja sen vähyydestä ja syömisestä on vaan isoin ongelman mun omassa päässä ja se pitäs saada selvitettyä. Taas me tunti vaan puhuttiin ja muuta ja sitte se määräs mulle mielialalääkettä. Ei kuitenkaan mielialaa parantaakseen vaan sen lääkkeen sivuvaikutuksen takia. Sillä meinaan on tapana kasvattaa ruokahalua ja painoa. Tänään otan ekan tabletin ja kuuri kestäis 2kk näin alkuun. Toivottavasti nyt vaan ei sitte tuu mitää ei-toivottuja sivuoireita.

Lääkäriltä kun pääsin lähteen ni hain Sannan ja käytii kahvittelemassa ja siitä sitte käytiin hakemassa Nelly mummilasta kyytiin ja suunnattiin Suskulle. Siellä sitte taas kahviteltiin ja Nelly ja Leo sai puuhastella yhessä. Nellykin osasi olla konttausasennossa kauemmin kun 2ek :D Ekaa kertaa siis..

Lähettiin sielt ajelee neljän aikaan hyvinkään suuntaan ni mulla alko tuntua migreenijuttui silmien takana ja olikin aika paskaa ajaa siin olossa kotiin ku aurinko paisto. Turvallisesti kuitenkin kotiin päästiin ja täällä olo vaan paheni. Otin tonnisen panadolin ja ei auttanu. Hanna tuli käymään ja musta ei kyllä kauheesti seuraa ollu. Otin vielä burananakin ja ei sekää auttanu. Sitte alko naama turtumaan ja kädet puutumaan ja sydän alko tykyttämää. Olo oli IHAN KAMALA. Aloin jo harkitsee et lähtisin sairaalaan mut mihinkäs mä sitte Nellyn oisin laittanu. Onneks olo meni sitte ohi ja alko kylmä hiki tulla ja olo alko helpottaan. Nyt ysin maissa ei tunnu juurikaan enään mtn. Mutta migreeni..KAMALAA!

Tekis mieli vielä lisää kirjotella et mitä se lääkäri kaikkea kerto mut nyt en jaksa. Koitan tässä joku pvä ahkeroida.

Migreeniä ja ystävyyttä

Eipä se yö taaskaan kovin putkeen menny. Heräsin joskus siinä kun päätä särki ja oli ihan selkee migreeni siis tuloillaan. Nelly nukku meijän välissä poikittain. Pää mun kainalossa ja jalat Antin päällä , oli aika suloinen näky. Siitä siten buranaa hakemaan ja sitte ku sänkyyn palasin ni meni ehkä 2,5sekuntia ni Nelly heräs. "jes". Migreeni oli jo siinä pisteessä et oksetti ja koitin ettiä epätoivoisesti asentoa missä sais nukahdettua. Löysin mut samalla hetkellä Nelly päätti että nyt kiljutaan koska se on kivaa. Mies yritti nukuttaa typyä uudestaan(kokonaista ehkä 5min) ja sitte totes et ei onnistu. Musta ei ollu siinä kunnossa kinaamaan asiasta ja koitin löytää uuden asennon et pystyn samalla tainnuttaan typyn tissillä. Onnistui ja löytyi ja Nelly nukahti ehkä puolentunnin päästä. Että mua kiukutti et sen kerran ku mulla on migreeniä yöllä ni tuo ei voi oikeesti yrittää nukuttaa typyä vaan luvuttaa heti alkutekijöissään. En mä kyllä enään tässä aamullakaan jaksa sen kaa alkaa kinaamaan siitä. Mulla on edelleen sellanen migreeni-olo ja oksettaa.. Veikkaan et tää johtuu siitä eilisestä punaviinikastikkeesta.

Tänään olis tarkotus mennä mun porukoille pitkästä aikaa ja jos mutsi on koko pvän himas ni jätetään Nelly sinne joksku aikaa ja sitte mennää ensinnäkin autoileen sillee et opettelen ajaan tota Mitsua ja sitte siivoomaan sitä vanhaa asuntoa.

Nelly on oppinu nouseen itte istuun jos sitä pitää jaloista kiinni ja sitte kurkkiminen on kans uus asia. Aamulla kävi meni hina sisään ni sitte piti kurkkia hihan sisään et mihin se käsi katos :D

***

Pohdiskelin tossa yks pvä että miksi kaikki naapurit tästä talosta tulee jutteleen vaan Antille ja mulle ei ees moikata. Onko mun perusilme sitte sellanen yleiskiukkuinen vai missä mättää?
Samaan syssyyn mietin taas et miks mulla ei ole kavereita. Tai siis silleen. Hanna nyt tietysti on mutta me ollaan tunnettukin kohta 10v. (HUI! Tota ei ois pitäny ees aatella, taas tuli vanha olo) ja Hanna tuntee mut yhtä hyvin varmaan kun Antti.
Oon tavallaan vierestä katellu muiden kaverisuhteita ni mä en ole sellainen joka riidan tullen paljastaa toisesta kaikki asiat muille vaan koska voisin niin tehdä. Mun mielestä ystävyyden se juttu onkin siinä että vaikka tulisikin riita niin toisen asioita ei silti juoruilla.
Mä en myöskään ole halailija, se vaatii multa hirveesti että voisin halata muita kun Anttia tai Nellyä. En tiedä miksi.
Mä myöskin puhun paljon omista jutuistani mutta vaan tärkeimmille ihmisille mä kerron ne oikeesti tärkeät asiat. Mä en tiedä missä kohtaa on se vaihe kun voisin jollekin potentiaaliselle ystävälle kertoa sellaisia asioita ilman että tunnen itteni tyhmäksi. Hannan kanssa mä voin puhua ihan mistä vaan ja sellaisistakin mitkä tekee kipeetä, tosin moni asia on myös niin et mun ei tartte sanoa sitä vaan Hanna jo tietää sen.
Hannan kanssa monesti puhutaan että ei se määrä vaan se laatu. Mutta tässä ystävä/kaveriasiasssa tää tulee vastaan kun mietin mun polttareita. Polttarit on sellaiset jotka haluan järkätä tai että mulle järjestetään kavereiden kesken. Jälleen tulee sitten se et ei mulla ole kavereita jotka sinne haluaisin Hannan lisäks. Mä haluaisin haluta sinne muitakin mutta mulla ei ole sellaisia. Ehkä tässäkin asiassa mun pitää aatella että ei se määrä vaan se laatu.
Tällä hetkellä mulla on muutama sellainen tuttu joista haluaisin itselleni hyvät kaverit edes. Mut milläs senkin sitten tekee. En tiedä.

Tulipas taas pohdittua. Teki hyvää.