Draamat kaverisuhteissa.

Mä olen nyt taustalta hieman seurannut yhden kaveriporukan toimintaa. Mielestäni itsekin siihen joskus ehkä kuuluin ja tällä hetkellä olen tyytyväinen että en kuulu enää.
Tämä porukka koostuu siis naisista. Kaikki suht saman ikäisiä, muutaman vuoden heittoja. Mutta se draaman määrä! Mä en ymmärrä. Sillon vielä kun olin kyseisten hlöiden kanssa tekemisissä ni musta tuntu siltä että aina piti olla joku siitä kaveriporukasta kenelle kaikki tai ainakin osa oli jostain suuttuneita tai vihaisia. Voi sitä seläntakana puhumisen määrää. Harvemmin oli sellasia seesteisempiä kausia että kaikki olisivat tulleet toimeen.
Huomaan tässä vaan että edelleen sama meininki jatkuu.En tajua miten joku jaksaa sellasta kaverisuhdetta missä kaikki puhuu jossain vaihees selän takana kaikkea inhottavaa.

Kerrankin kun mä olin sen dissaamisen ja selän takanapuhumisen aiheena ja tästä tuli sitten "yhteen otto" kahden näistä kanssa niin sillon mulle sanottiin että MUN pitäs pyytää anteeks sanomisiani. En pyytänyt. Miksikö? Koska mä en sano edes kiukuspäissäni mitään sellasta mitä en tarkota. Tän oon oppinu muiden virheistä koska multa on useasti pyydetty anteeks sanojaan mitä on tullu kiukutellessa sanottua. Ei se anteekspyyntö kauheesti mua ainakaan lämmitä jos on sanottu pahasti mutta ei kuitenkaan tarkota sitä. Mun kohdalla haukku tekee haavan. Eli siis mä en sano mitään mitä en tarkottais. JOS JOKU MUISTAA ETTÄ OISIN SANONU NI SAA MUISTUTTAA! Toisaalta taas kaikki mitä sanon kiukutellessakin niin mä myös tarkoitan sitä.

Joten siis. Tämän pohdinnan aiheena oli vain että miksi olla kaverisuhteessa/suhteissa joissa on AINA draamaa ja seläntakana puhumista? Kyllä myöskin myönnän että sillon itsekin puhuin seläntakana mutta myöskin sanoin ne asianomaiselle itselleen.

Omia tämän hetkisiä kaverisuhteita kun miettii ni Hannalle kyllä voin sanoa ihan päin naamaakin mitä ajattelen (välillä voisin ajatella ennen kun sanon) ja muiden kanssa koitan olla mahdollisimman rehellinen ja jos on jotain sanomista jostain ni en kyllä välttis suoraan päin naamaa sano vaan ehkä sitten ircin tai mesen puolella.

Miettelöi

Taas on ollu koko pvä aikaa pohdiskella juttuja ja miettiä ja pyöritellä. En mä mihinkään tulokseen ole päätynyt missään. Kunhan mietiskelen.

Oon huomannu et naiset ketä mä tiedän jakautuu kahteen tyyppiin. Ne jotka mahdollisesti voisin kuvitella mahdollisiksi erittäin läheisiksi ystäviksi ja sitte niihin joita nään mut aina kun oon ne nähny ni jaa jotenki ärsyyntyny olo. Ensinnäkin ne jotka vois joskus tulla tosi läheisiks, mikä niistä tekee sellaisia et voin noin niistä kuvitella? Ainakaan me ei olla samanlaisia ja niiden muutaman kanssa oon todella paljon eri mieltä asioistakin. Kai se on sitten vaan se kemia mikä kohtaa.
Sitten on nää joita nään mutta en edelleenkään tiedä miksi mä niitä nään koska aina oon ärsyyntyny sen jälkeen. Tähän taas onkin helppo löytää syitä.. Mä en halua et kukaan alkaa syöttämään mun lasta ilman että esim kysyy multa lupaa. Mä en halua et kukaan ottaa mun lasta mun sylistä ilman että kysyy ensin. Ja kyllä, on OIKEASTI ihmisiä jotka tekee noin. Noh, miksi mä siis näen niitä? En tiedä.
Susku sano mulle kerran kun puhuttiin jostain että mä en päästä ihmisiä lähelle ja niin se onkin. Miks mä teen niin? Jos mä haluan että mulla on läheisiä ystäviä ni minkä takia en sitte voi päästää niitä tän mun kuplani sisään? En tiedä.
Mulla on myöskin yksi kaveri joka aika useasti mua ärsyttää sanomisillaan/tekemisillään mutta koskaan en sitä sille sano. En ikinä. Tääkin on tullu vasta äskettäin ja en tiiä mistä johtuu. Kai mä sitte sanonkin sille kun mä keksin mistä se johtuu. Tänäänkin alkoi ärsyttämään ihan superpaljon mut en sanonu mitään.

Sitten mua huolestuttaa yks mun kaveri. Jotenkin tuntuu että kun ulkopuolisena kattelen ni pelottaa et mitäs jos sillä kaikki leviää käsiin. Niin paljon on merkkejä nähtävillä et ihan pelottaa. Tietysti mä kyllä nään vaan yhen puolen siit asiasta koska enhän mä sen arkea ole koko ajan näkemässä. Ei vaan oo kiva katella vierestä kun tuntuu et ite nään helpottavia juttuja mut ei niitäkään voi alkaa toiselle tuputtamaan.

Mitäpä tästä voi taas todeta. Mä puhun paljon mutta en koskaan sitä mitä pitäs. Mä määritän itteni sellaseks joka sanoo suoraan asioita mut en kuitenkaan sano sellasia mitkä mua pelottaa sanoa ääneen.

Hyvä päivä ja muuta pohdintaa

Tänään ollu hyvä päivä.
Heti aamusta Antti sano mulle vaan että "oikeasti, anteeksi että oon ollu niin itsekäs ja ajattelematon", pussaskin <3 Sitte se kauheesti siivoili aamulla ja oli Nellyn kaa ja syötti ja nukutti sen. Mäkin sain nukkua päikkärit pitkästä aikaa. Oli aika ihanaa. Nii, ja siis Nellyllähä on nyt viimenenkin tissittely lopetettu eli nukuin toisen yön jo sohvalla. En heränny KERTAAKAAN ja oli todella omituista herää aamulla siihen et kello oli puoli kaheksan.

Sitte ku Antti lähti töihin ni lähettiin Nellyn kaa Sarilla käymään ja siel nappasin mummin ohjeella tehtyä pannaria(NAMIA) naamariin ja sitte lähettiinkin Atomissa käymään. Ostin Nellylle sellaset tossu-kengät. Ne ei oo oikestaan tossut eikä kyl kengätkään mutta toistaseks erittäin pätevät :D Sitte uskalsin jopa ostaa KAKS breezeriä itelleni huomiseks, hui ;) Tosin Sari makso nuokin ostokset koska mä unohdin mun electronin autoon :D Tilinumeroa odotellessa siis :D

Himaan ku päästiin ni mulla pää kipeenä ja Nellyllä iso nälkä. Murulle murkinaa naamaan ja itelle kaks buranaa nassuun ja toivoin et menis nopeeta ohi. Nyt ysin aikaan vasta alko helpottaan.

Huomena on SE päivä mitä on ootettu ja pelättykin vähän. Nelly menee ekaa kertaa yöhoitoon. Viedään se kahen jälkeen porukoille ja haetaan varmaan sunnuntaina samaan aikaan. Ootan iha hirmusti sitä et saa olla Antin kaa kahestaan mut samal pelottaa ja jännittää et miten typsy pärjää ilman äitii ja isii. Tiedän et pärjää mutta silti..

Nelly on tänään ehkä hieman oppinu et miten vois ehkä ryömiä. Ainakin tossa laminaatilla se hieman itteesä veteli eteenpäin. Toivottavasti se nyt alkais vähän hoksaan noita liikkumisen saloja.

Tatuointi on alkanu parantuun hienosti. Kipeä se on edelleen mun punanen on alkanu vaalenemaan odotetusti erittäin hyvin.

Nyt Nelly nukuttamaan ->

****

Noin, sinne jäi. Vein sen vaan sinne sänkyyn ja jäi peittoa halailemaan. Pitääkin muistaa laittaa se sille mukaan sinne porukoille huomenna.

Tänään mietin että millasta olis kahen lapsen kanssa tai et Nelly olis hieman isompi ja minä oisin raskaana. Atomissa näin monta äitiä jotka ootti ilmeisesti toista lasta. Samalla se hirveesti kiinnostais jo et meillekin ois toinen tulossa mut silti samalla on sellainen ei-vielä-fiilis. En tiedä mistä on tullu. Toistaseks ainakin nyt ehkäistään tunnollisesti VARSINKIN kun mulla on nyt menkat alkanu. Se yks jännäily jo riitti ja en taho hetkeen joutua vastaavaan tilanteeseen. Haluan että se tuleva kakkonen on sitten yhtä toivottu kun Nellykin oli/on.

Lauran kanssa kävin torstaina kahvittelemassa ja jotenkin meil menee juttelut aina silleen et jään pohtimaan asioita. Hyvä niin, jotain puuhaa mullakin pääkopalle ;)
Nyt jäi mietityttään et millaseks kaverisuhteet muuttuu aikuisiällä? Millasia uudet kaverisuhteet tulee olemaan kun on "aikuinen"?
Mulla on kaks kaveria jotka oon tuntenut KAUAN. Hanna, ollaan tunnettu lukion ekalta(ja vikalta) asti eli siis '00 tutustuttiin ja ens vuonna on 10v synttärit :D Puhutaan kaikesta ja mun mielestä me tunnetaan toisemme paremmin kun omat taskumme. Maiju, ollaan oltu samalla luokalla ja tunnettu ööööh... oikeen pitää miettiä, ehkä '94 vuodesta asti? Maiju saa korjata jos muistaa paremmin ;) Sen kanssa nähään paljon harvemmin mut silti tuntuu et ei meijän "suhde" oo muuttunu mikskään vaan pysyny yhtä hyvänä ku oli sillon koulussakin. Tosin ehkä ollaan hieman aikuistuttu ;) toivottavasti.
Sitte nää aikuis-iällä saadut kaverit, ketään erottelematta tai korostamatta niin kaikki taitaapi olla mammakavereita :D *pohtimis-miettimys* Jep, näin taitaa olla. Minkä takia nyt vanhemmalla iällä saadut kaverit jää tavallaan etäisemmäks kun koulussa tavatut? Johtuuko se vaan siitä et toisten kanssa menee historiaa kauemmaks? Voiko näistä uudemmista kavereista koskaan tulla yhtä hyviä ystäviä kun vanhemmat on? Ainakin toivon niin. Kai sekin vaatii multa tiettyä avoimuutta mikä taas on mulla ongelma vaikka oonkin aika suupaltti monesti. Puhun paljon mutta vissiin harvemmin asiaa :D Panostusta tähän siis.

Joo.Ei tää nyt lopukaan.

"Itsehän sä sen päätöksen teet, haluatko olla tuttu, kaveri, puolituttu, ystävä vai et mitään näistä.

Ne ystävyys-suhteet vaan muodostuu, ei niitä sopimalla sovita.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan pätee mielestäni myös tähän =)

"I just wannabe your friend""

Tuommoisen kommentin sain ja siis ihan tottahan tuokin on. Itsehän sen päätöksen tekee. Voisko tää mun oma käytös sitten juontaa siitä että oli yksikin kaveri. Pidin häntä erittäin hyvänäkin kaverina. Sitten syntyi Nelly ja sitten loppui yhteydenpito. Mä koitin soitella ja järkätä että nähtäis mutta ei. Sitten kun mä viimeinkin jonkun ihmisen päästäisin sen mun oman pienen kuplani sisälle niin musta tuntuu että sitten siellä kuplan sisällä tehdään vaan tuhoa ja mä erkaannutan itteäni vaan enemmän muista ihmisistä ja takerrun vaan kovemmin niihin ketä siellä kuplan sisällä on. Tai sitten jos sanonkin jollekin nykyiselle "vaan-kaverille" että olet todella kiva ja tärkeä niin sitten jos se ihminen kaikkoaakin kauemmas.
Kai nuo on niitä elämän riskejä mitä pitäs vaan ottaa että joskus saavuttaiskin jotain.

Mutta siis .. Hanna, olet rakas ja tärkeä. En tiiä kuinka hukassa olisin ilman sua. Maiju, niin erilainen kun minä mutta niin tärkeä vaikka harvoin nähdäänkin. Susku, kyllä sä olet mulle hyvä kaveri vaikka muuta epäilitkin :) Laura, erittäin yllättävältä suunnalta ihminen joka tuntuu olevan kovin samalla aaltopituudella mun kanssa .. oot vaikuttanu muhun enemmän kun arvaatkaan.

Siinä se nyt tuli. Oikeen ajatuksella mietin mitä haluan sanoa. Koskaan en ole varmaan sanojani noin tarkkaan harkinnu ja valinnu. Ehkä mä joskus osaan sanoa sitte jotain ihan ääneenkin.

Pohdintaa ystävyydestä part II

Kävin tänään Repsun kanssa kaupoilla. Lähdin ostamaan kenkätelinettä sillä tuloksella että kasseista löytyi Nellylle ulkoiluasu, potta ja ruokalappu. Mihin se kenkäteline jäi? En tiedä. Ikeasta sitten sellaisen ostan kun sinne seuraavan kerran meen. Siel kuitenkin on mun budjettiin sopivia juttuja.

Susku kommentoi mulle tota ystävä-pohdintaa ja se juttu on nyt siitä asti mulla pyöriny päässä. Onko asiat sittenkin niin että jotkut haluaisikin olla mun kanssa ihan tosi hyviä ystäviä mutta mä vaan en huomaa sitä? Mistä sen sitten tietää? Onko mulla niin huono itsetunto että mä ajattelen ettei kukaan halua olla mun kaveri... Noihin kun osais vastata niin hyvä olis. Ja onhan mulla siis kavereita mutta siis haluaisin niistä tosi hyviä kavereita. Mikä sitte erottaa kaverit ja hyvät kaverit tai tutut ja kaverit?

Migreeniä ja ystävyyttä

Eipä se yö taaskaan kovin putkeen menny. Heräsin joskus siinä kun päätä särki ja oli ihan selkee migreeni siis tuloillaan. Nelly nukku meijän välissä poikittain. Pää mun kainalossa ja jalat Antin päällä , oli aika suloinen näky. Siitä siten buranaa hakemaan ja sitte ku sänkyyn palasin ni meni ehkä 2,5sekuntia ni Nelly heräs. "jes". Migreeni oli jo siinä pisteessä et oksetti ja koitin ettiä epätoivoisesti asentoa missä sais nukahdettua. Löysin mut samalla hetkellä Nelly päätti että nyt kiljutaan koska se on kivaa. Mies yritti nukuttaa typyä uudestaan(kokonaista ehkä 5min) ja sitte totes et ei onnistu. Musta ei ollu siinä kunnossa kinaamaan asiasta ja koitin löytää uuden asennon et pystyn samalla tainnuttaan typyn tissillä. Onnistui ja löytyi ja Nelly nukahti ehkä puolentunnin päästä. Että mua kiukutti et sen kerran ku mulla on migreeniä yöllä ni tuo ei voi oikeesti yrittää nukuttaa typyä vaan luvuttaa heti alkutekijöissään. En mä kyllä enään tässä aamullakaan jaksa sen kaa alkaa kinaamaan siitä. Mulla on edelleen sellanen migreeni-olo ja oksettaa.. Veikkaan et tää johtuu siitä eilisestä punaviinikastikkeesta.

Tänään olis tarkotus mennä mun porukoille pitkästä aikaa ja jos mutsi on koko pvän himas ni jätetään Nelly sinne joksku aikaa ja sitte mennää ensinnäkin autoileen sillee et opettelen ajaan tota Mitsua ja sitte siivoomaan sitä vanhaa asuntoa.

Nelly on oppinu nouseen itte istuun jos sitä pitää jaloista kiinni ja sitte kurkkiminen on kans uus asia. Aamulla kävi meni hina sisään ni sitte piti kurkkia hihan sisään et mihin se käsi katos :D

***

Pohdiskelin tossa yks pvä että miksi kaikki naapurit tästä talosta tulee jutteleen vaan Antille ja mulle ei ees moikata. Onko mun perusilme sitte sellanen yleiskiukkuinen vai missä mättää?
Samaan syssyyn mietin taas et miks mulla ei ole kavereita. Tai siis silleen. Hanna nyt tietysti on mutta me ollaan tunnettukin kohta 10v. (HUI! Tota ei ois pitäny ees aatella, taas tuli vanha olo) ja Hanna tuntee mut yhtä hyvin varmaan kun Antti.
Oon tavallaan vierestä katellu muiden kaverisuhteita ni mä en ole sellainen joka riidan tullen paljastaa toisesta kaikki asiat muille vaan koska voisin niin tehdä. Mun mielestä ystävyyden se juttu onkin siinä että vaikka tulisikin riita niin toisen asioita ei silti juoruilla.
Mä en myöskään ole halailija, se vaatii multa hirveesti että voisin halata muita kun Anttia tai Nellyä. En tiedä miksi.
Mä myöskin puhun paljon omista jutuistani mutta vaan tärkeimmille ihmisille mä kerron ne oikeesti tärkeät asiat. Mä en tiedä missä kohtaa on se vaihe kun voisin jollekin potentiaaliselle ystävälle kertoa sellaisia asioita ilman että tunnen itteni tyhmäksi. Hannan kanssa mä voin puhua ihan mistä vaan ja sellaisistakin mitkä tekee kipeetä, tosin moni asia on myös niin et mun ei tartte sanoa sitä vaan Hanna jo tietää sen.
Hannan kanssa monesti puhutaan että ei se määrä vaan se laatu. Mutta tässä ystävä/kaveriasiasssa tää tulee vastaan kun mietin mun polttareita. Polttarit on sellaiset jotka haluan järkätä tai että mulle järjestetään kavereiden kesken. Jälleen tulee sitten se et ei mulla ole kavereita jotka sinne haluaisin Hannan lisäks. Mä haluaisin haluta sinne muitakin mutta mulla ei ole sellaisia. Ehkä tässäkin asiassa mun pitää aatella että ei se määrä vaan se laatu.
Tällä hetkellä mulla on muutama sellainen tuttu joista haluaisin itselleni hyvät kaverit edes. Mut milläs senkin sitten tekee. En tiedä.

Tulipas taas pohdittua. Teki hyvää.