Draamat kaverisuhteissa.

Mä olen nyt taustalta hieman seurannut yhden kaveriporukan toimintaa. Mielestäni itsekin siihen joskus ehkä kuuluin ja tällä hetkellä olen tyytyväinen että en kuulu enää.
Tämä porukka koostuu siis naisista. Kaikki suht saman ikäisiä, muutaman vuoden heittoja. Mutta se draaman määrä! Mä en ymmärrä. Sillon vielä kun olin kyseisten hlöiden kanssa tekemisissä ni musta tuntu siltä että aina piti olla joku siitä kaveriporukasta kenelle kaikki tai ainakin osa oli jostain suuttuneita tai vihaisia. Voi sitä seläntakana puhumisen määrää. Harvemmin oli sellasia seesteisempiä kausia että kaikki olisivat tulleet toimeen.
Huomaan tässä vaan että edelleen sama meininki jatkuu.En tajua miten joku jaksaa sellasta kaverisuhdetta missä kaikki puhuu jossain vaihees selän takana kaikkea inhottavaa.

Kerrankin kun mä olin sen dissaamisen ja selän takanapuhumisen aiheena ja tästä tuli sitten "yhteen otto" kahden näistä kanssa niin sillon mulle sanottiin että MUN pitäs pyytää anteeks sanomisiani. En pyytänyt. Miksikö? Koska mä en sano edes kiukuspäissäni mitään sellasta mitä en tarkota. Tän oon oppinu muiden virheistä koska multa on useasti pyydetty anteeks sanojaan mitä on tullu kiukutellessa sanottua. Ei se anteekspyyntö kauheesti mua ainakaan lämmitä jos on sanottu pahasti mutta ei kuitenkaan tarkota sitä. Mun kohdalla haukku tekee haavan. Eli siis mä en sano mitään mitä en tarkottais. JOS JOKU MUISTAA ETTÄ OISIN SANONU NI SAA MUISTUTTAA! Toisaalta taas kaikki mitä sanon kiukutellessakin niin mä myös tarkoitan sitä.

Joten siis. Tämän pohdinnan aiheena oli vain että miksi olla kaverisuhteessa/suhteissa joissa on AINA draamaa ja seläntakana puhumista? Kyllä myöskin myönnän että sillon itsekin puhuin seläntakana mutta myöskin sanoin ne asianomaiselle itselleen.

Omia tämän hetkisiä kaverisuhteita kun miettii ni Hannalle kyllä voin sanoa ihan päin naamaakin mitä ajattelen (välillä voisin ajatella ennen kun sanon) ja muiden kanssa koitan olla mahdollisimman rehellinen ja jos on jotain sanomista jostain ni en kyllä välttis suoraan päin naamaa sano vaan ehkä sitten ircin tai mesen puolella.

Miettelöi

Taas on ollu koko pvä aikaa pohdiskella juttuja ja miettiä ja pyöritellä. En mä mihinkään tulokseen ole päätynyt missään. Kunhan mietiskelen.

Oon huomannu et naiset ketä mä tiedän jakautuu kahteen tyyppiin. Ne jotka mahdollisesti voisin kuvitella mahdollisiksi erittäin läheisiksi ystäviksi ja sitte niihin joita nään mut aina kun oon ne nähny ni jaa jotenki ärsyyntyny olo. Ensinnäkin ne jotka vois joskus tulla tosi läheisiks, mikä niistä tekee sellaisia et voin noin niistä kuvitella? Ainakaan me ei olla samanlaisia ja niiden muutaman kanssa oon todella paljon eri mieltä asioistakin. Kai se on sitten vaan se kemia mikä kohtaa.
Sitten on nää joita nään mutta en edelleenkään tiedä miksi mä niitä nään koska aina oon ärsyyntyny sen jälkeen. Tähän taas onkin helppo löytää syitä.. Mä en halua et kukaan alkaa syöttämään mun lasta ilman että esim kysyy multa lupaa. Mä en halua et kukaan ottaa mun lasta mun sylistä ilman että kysyy ensin. Ja kyllä, on OIKEASTI ihmisiä jotka tekee noin. Noh, miksi mä siis näen niitä? En tiedä.
Susku sano mulle kerran kun puhuttiin jostain että mä en päästä ihmisiä lähelle ja niin se onkin. Miks mä teen niin? Jos mä haluan että mulla on läheisiä ystäviä ni minkä takia en sitte voi päästää niitä tän mun kuplani sisään? En tiedä.
Mulla on myöskin yksi kaveri joka aika useasti mua ärsyttää sanomisillaan/tekemisillään mutta koskaan en sitä sille sano. En ikinä. Tääkin on tullu vasta äskettäin ja en tiiä mistä johtuu. Kai mä sitte sanonkin sille kun mä keksin mistä se johtuu. Tänäänkin alkoi ärsyttämään ihan superpaljon mut en sanonu mitään.

Sitten mua huolestuttaa yks mun kaveri. Jotenkin tuntuu että kun ulkopuolisena kattelen ni pelottaa et mitäs jos sillä kaikki leviää käsiin. Niin paljon on merkkejä nähtävillä et ihan pelottaa. Tietysti mä kyllä nään vaan yhen puolen siit asiasta koska enhän mä sen arkea ole koko ajan näkemässä. Ei vaan oo kiva katella vierestä kun tuntuu et ite nään helpottavia juttuja mut ei niitäkään voi alkaa toiselle tuputtamaan.

Mitäpä tästä voi taas todeta. Mä puhun paljon mutta en koskaan sitä mitä pitäs. Mä määritän itteni sellaseks joka sanoo suoraan asioita mut en kuitenkaan sano sellasia mitkä mua pelottaa sanoa ääneen.

Perjantai

Tarkoituksena oli tähän laittaa vastaus erääseen haasteeseen mutta oon ollu laiskimus enkä oo jaksanu totetuttaa sitä vielä ihan looppun asti. Haastehan siis oli että kuvaan Nellyn yhden pvän. Kuvailin sitten eilen HYVIN ahkerasti koko pvän ja kuvia kertyikin reilusti päälle 200 ja niistä pitäs vielä sitten sommitella kivat kollaasit. Toistaseks oon saanu aikaseksi vasta kaks kollaasia ja jäljellä on vielä monta. Jospa tässä v.lopun aikana sitten senkin tekis. Toisaalta, mietin myös jos pitäs nyt v.loppuna tietokoneettoman 2 vuorokautta. Tai ainakin yhden pvän ilman konetta. Tämänkin idean nappasin kaverilta joka melko menestyksekkäästi oli ilman konetta kaks pvää ja oli kuulemma sen jälkeen siisti koti. Jospa se siis meilläkin tepsis ;)

Sitten alkuviikosta liityin kiloklubiin. En tietenkään laihdutusmielessä vaan lähinnä sen takia että tarkkailen paremmin mitä syön jos silleen saisin sitte nostettua tota painoakin. Otin muutenkin projektiks saada nyt vähän lisää painoa ni tuo toimii hyvin siinä apuna ku voi merkkailla omat syömiset sinne.

Pidin aikasemmin päiväkirjaa myös yhdellä palstalla mutta jouduin sen nyt lopettamaan koska eräs entinen kaverini (jolla ei ilmeisesti oma elämä ole riittävän mielenkiintoinen) harrasti mun sanomisteni stalkkaamista ja sitten ne oli kiva kertoa eteenpäin. Ei siinä mitään mutta mä nyt vaan tykkään ITSE kertoa mun kavereilleni esim. millon menen naimisiin ym. Varsinkaan kun kyseinen hlö ei ole pitänyt muhun minkäänlaista yhteyttä ni ei luulis sillon minkään mun tekemisenikään kiinnostavan. JOS saan selville vielä että sen on tänkin blogin jotenkin jostain löytäny ni joudun meneen kyllä oven taakse sanomaan muutamat valitsemattomat sanat. Tämän takiahan siis nyt jouduin tän blogin osotteenkin vaihtamaan ja muutenkin asetuksia muuttamaan. Asiahan olisi varmasti eri jos tää hlö edelleen kuuluis mun kaveripiiriin..

Eilen yks kaverikin soitti vaan sen takia et kysy että mitä kuuluu. Se oli kyllä kiva piristys. Samalla tuli sellanen ISO muistutus itelle et en oo sitäkään nähny pitkään aikaan kun sain kuulla että sen koira oli jouduttu lopettamaan. Tuntu kyllä tosi pahalle koska tää koira oli isosti mun mieleen. Vaikka en olekaan mikään koiraihminen ni siinä koirassa oli luonnetta mun mieleen. Ei pitäs aina oottaa että mulle soitetaan tai muuta. Pitäs olla itte aktiivisempi ja koittaa paremmin pitää yhteyttä.... Tänään piti nähä tää kaveri mutta eipä nyt sitte varmaan nähäkään kun en oo soittoa kuullu mutta Antti otti multa auton ni enpä mä olis mihinkään päässykään. Koitan jos ens viikolla olis parempi onni auton kanssa ja ei ois näin laittoman kylmä.